lauantai 18. maaliskuuta 2017

Kun kaikki ei mennytkään kuin olin suunnitellut.

Moikka, elossa ollaan. Mun on tehnyt usein mieli kirjoittaa, ja oon aloittanut monia monia kirjoituksia aikeena kertoa mitä on tapahtunut. Sitten, joka kerta deletoin kirjoituksen tallentamatta sitä ja päätän etten julkaise ja kirjoita enää mitään. Olen monesti miettinyt bloginkin poistoa kirjoittamattomuuden takia. Ja mitä kirjoittamiseen tulee. En ole kehdannut. En ole halunnut myöntää ja kohdata sitä tosiasiaa, että kaikki tekemäni työ itseni iteen valui läpi sormien ja olen jälleen aloitusruudussa. Karkeasti kirjoitettuna.

Pakko myöntää, että ei ole paljoa huvittanut lukea aikaisempia kirjoituksiani, koska hypetän siellä 79kilon painoa. Se tuntuu pahalta, nyt kun vaakalukema heittelee aamuisin 90-94kilon paikkeilla. Liikun edelleen, treenaan, käyn lenkillä ja diettaan. Aloitin uuden valmentajan kanssa 8.1.17 ja nyt kärsin kropalleni tekemästä vahingosta niin paljon, että paino ei putoa, vaan todellakin jumittaa noissa samoissa lukemissa.

Jokainen varmaan miettii mitä tapahtui, mitä mulle kävi. Silloin kun aloitin kirjoittaan, niin päätin että kirjoitan mahdollisimman vähän yksityisistä asioistani. Ja se lupaus pitää. En lähde tarkalleen ruotimaan mitä tapahtui. Kerron sen verran, että kärsin koko viime kesän stressistä ja jonkinasteisesta unettomuudesta joka paheni niin, että en nukkunut kolmeen viikkoon kuin tunnin yössä, paloin loppuun, koin tämän "kuuluisan" burn outin. Olin viime kesän ketoosilla. Tarkoituksena oli pitää 4viikon buustaava ketoosi, joka kestikin 7 vai 8 viikkoa ja tämän jälkeen elin viikon Pepsi Maxilla ja röökillä, söin vain aamupalan ja hyvässä lykyssä ehkä iltapalan, mikään ei maittanut. Valvoin, en syönyt ja voin todella pahoin. Jäin sairaslomalle heinäkuun lopussa ja vaakalukema näytti 77,2kg. Sairasloman alettua en mennyt enää takaisin silloiseen työpaikkaani. Pikkuhiljaa syksyn mittaan alkoi ruoka maistumaan enkä noudattanut enää mitään dieettiä, söin mitä mieli teki, välillä terveellisesti ja välillä söin kaikkea sontaa, enimmäkseen varmaan sontaa. Alkuun mulla meni erilaisia kevyitä ja vähän vahvempia unilääkkeitä, mutta aika pian pääsin niistä eroon ja aloin nukkumaan. Olin niin väsynyt henkisesti ja fyysisesti, että mitkään yöunet ei tuntuneet riittävän. Voimat oli totaalisesti pois. Mulla koitettiin myös erilaisia lääkityksiä masennukseen ja ahdistukseen sen 3kk sairasloman aikana, mutta loka-marraskuussa lopetin lääkitykset kokonaan koska koin että mun vointi oli palautumassa "ennalleen". Nukkumisen ja työpaikan vaihdon myötä paniikki-ja ahdistuoireet alko häviämään ja se uni tuli takaisin kuvioihin. Heinäkuun lopusta joululukuun loppuun mun paino on noussut sen 13-17kg. Ja sen huomaa monessa asiassa, suurimpana asiana on leikatun polven kipeytyminen ja tietynlainen pettymys itseään kohtaan. Tällä hetkellä treenit kulkee ja huomaan että voimatasot ovat korkeammalla kuin milloinkaan aikaisemmin, mutta silti kroppa on todella löystynyt ja rasvaa löytyy. Hitto, tuntuu niin pahalta myöntää että epäonnistuin. Niin hienosti sujunut projekti meni perseelleen yhdessä hujauksessa. Mä olin niin onnellinen ja ylpeä itsestäni ja niin pienessä ajassa otin helvetisti takapakkia.

Mutta kuitenkin, mitä kaikkea mä opin tänä aikana? Aivan saatanasti ja paljon kaikkea. Opin itsestäni uusia asioita, uusia puolia ja oon yrittänyt etsiä nyt myös erilaisia toimintamalleja omaan toimintaani. Opin mm. sen, että ei riitä, että itsestä pitää huolta fyysisesti vaan henkinen puoli on kaikista tärkein ja kaikki muu tulee perässä. Nukkunut, henkisesti hyvinvoiva äiti jaksaa pitää huolta fyysisestä puolestaan ja lapsistaan. Olin niin poikki etten jaksanut touhuta lasten kanssa mitään, luojan kiitos se on nyt ohi! Tajusin onneksi hakea ja pyytää apua ajoissa, en halua tietää mikä tilanne olis nyt jos en olis toiminut tämän asian suhteen. Opin sen kantapään kautta, että kroppa kertoo sillon kun se tarvitsee lepoa ja silloin ei mennä salille/lenkille vaan silloin levätään. Opin sen, että vaikka mä painaisin minkä verran, mä olen silti kaunia ja upea nainen, vaikka se ei aina siltä tunnukkaan. Itseään pitää osata arvostaa siitä huolimatta miltä näyttää, koska loppujenlopuksi tärkein on se mitä siellä pään sisällä liikkuu ja millanen pumppu siellä rinnassa sykkii. Siksi blogi ei olekaan enää pelkkä Fat Ass Housewife, vaan Fabulous Fat Ass Housewife !!! (Kansikuva tulee vaihtumaan kun saan jonkun muokkaamaan sen puolestani :D )

Ristiriitaista on joo se, että häpeän oman "projektini" epäonnistumista ja häpeän sitä että oon lihonut paljon, mutta samalla kunnioitan ja arvostan itseäni ehkä enemmän kun koskaan aiemmin. Läskin saa aina poltettua pois, mutta mielenterveys kun horjuu ja pahimmassa tapauksessa sairastuu kunnolla, niin sitä ei välttämättä koskaan saa takaisin!

Tämän hetken kuntoa.
Mä olen palannut takaisin tälle polulle. En tule onnistumaan tavoitteessani olla 30vuotiaana elämäni parhaimmassa kunnossa (vajaan 10kk päästä) mutta kantapään kautta oppineena osaan taas kuunnella kroppaani eritavalla kun ennen. Nyt selvitellään, miksi paino junnaa (verikokeet otetaan keskiviikkona) ja siinä ohella mä käyn sen 2-3kertaa viikossa salilla ja lenkillä 2kertaa viikossa. Salilla käynti on mulle edelleen mieluista ja terapeuttista ja keho ja mieli kaipaa sinne joka viikko. Tämän vuoden puolella on ollut flunssaa ja mahatautia jotka on hidastaneet vähän tahtia, mutta niitä tulee ja niitä menee ja niiden kanssa pitää vaan opetella elämään :)

Mä olen ajatellut, jos herättelisin tätä blogia jälleen henkiin. Muutama onkin kaipaillut mun kirjoituksia ja päivitystä siitä missä mennään tällä hetkellä. En mä tiedä onko se liikaa vaadittu itseltä jos edes kerran tai kaksi kertaa kuukaudessa päivittäisin kuulumisia tänne, olette te harvat lukijat sen ansainneet <3

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Hiljaisuudessa porskutellen eteenpäin

Hei kaikille ihan tosi tosi tosi pitkästä aikaa!


Mä oon ennenkin kirjoittanut tästä, mutta ei mua kyllä miksikään bloggariksi voi sanoa kun kirjoitan joskus ja jouluna. Hienoa ja kiva että porukka lukee tätä blogia, vaikka pääsääntöinen tarkoitushan on ollut kirjoittaa itseään varten ns.päiväkirjatyyppisesti tästä matkasta uuteen vartaloon. Nyt kun mä olen alkanut oman henkisen hyvinvoinnin vuoksi kirjoittamaan ihan oikeaa virallista päiväkirjaa, niin on vähän jäänyt nämä blogin kirjoitukset.

Musta tuntuu että jokainen mun blogin lukija kaipaa tietoa siitä, että missä mennään. Mikä on mun tilanne? Olenko luovuttanut? Miten projekti etenee yms? Ja mähän kerron sen nyt.

En muista koska olisin painanut näin "vähän". Vaakalukema on siinä vähän päälle 79kg! Kroppa muuttuu hitaasti mutta erittäin varmasti, ja mikäs sen parempi todiste siitä kun seuraava kuva! Ylärivissä ne mun kauhean kauheat aloituskuvat tammikuulta 2014 missä paino 96,7kg ja sitten alemmat kuvat on otettu eilen aamuna 2.7.16 ja paino on 79,3kg. Miten se kroppa on sitten muuttunut?


Nahka palautuu hiljalleen. Vatsasta ja sisäreisistä missä nahka pahiten venynyt ja repeytynyt huomaa sen, että olisi kondis mikä tahansa, niin se ei palaudu entiselleen. Hyvin on mennyt kasaan kuitenkin! Mihin olen ihan suht tyytyväinen. Käsien läskihöttö on palanut ja tilalle tulleet semitimmit lihaksia sisältävät käsivarret, selluliitti on käsivarsista myös kadonnut lähes kokonaan. Olkapäihin on tullut ryhtiä ja muotoa. Rasvaa on palanut eniten varmaan yläkropasta, tai siis tuntuu että sieltä olisi lähtenyt eniten, mutta onhan tuosta keskivartalosta ja reisistä sulanut kyllä enemmän kun kiitettävästi tuota läskiä. Persus ei enää roiku niin pahasti, on tullut muotoa ja muhkurat ovat sulaneet. Selluliittia löytyy reisistä vielä aika paljon, mutta iho on tasoittunut ihan hirmuisen paljon tänä aikana. Kasvojen nestepöhö on poissa ja posket vähän lommottaa mutta sehän passaa mulle vallan mainiosti :) Tämän hetken tulos 1.1.14-3.7.16 on abouttiarallaa sellainen, että läskiä on palanut 25kg ja lihasta tullut 6-7kg lisää. Siihen mahtuu sitten vielä yksi lapsikin tuolle aikajanalle. Kokonaisuudessaan olen tyytyväinen oman työni tuloksiin. Vaikka ajoittain turhautumista on ollut hemmetin paljon, niin olen jaksanut porskuttaa eteenpäin. On tullut lipsumisia ja sairasteluita ja henkilökohtaisen elämän haasteista, mutta en ole antanut minkään lannistaa itseäni. Se on parhain ja uusin puoli itsessäni minkä olen löytänyt tämän projektin myötä. En lannistu! Vien loppuun sen minkä olen aloittanutkin, sanoo muut mitä tahansa. Tämä on minun vartaloni, minun toiveeni, haaveeni ja henkilökohtainen helvettini, ja suoritan sen siihen pisteeseen kunnes olen tyytyväinen! 


Yksi asia on varma, mä en enää koskaan palaa entiseen! Mä tiedän että pystyn parempaan ja ansaitsen parempaa ja mä tiedän että kun teen kovasti töitä itseni eteen niin mun ei enää tarvitse hävetä omaa ylipainoista vartaloani. Tiedän että tämä ei ole projekti, vaan kyse on loppuelämän valinnasta toimia tietyllä tavalla. Kaikista helpointahan olisi, jos istuisi sohvan nurkassa mussuttamassa ah niin hyvää suklaata ja lihoisi niin että polvet ei enää kanna. Mutta kun se tekee omalle päälle niin hallaa että se ei kannata millään muotoa. En mä aio loppuikääni laihduttaa ja punnita ruokiani, mutta se vaatii pirusti aikaa että oma pää hyväksyy sen faktan, ettei voi syödä enää samalla tavalla kun aikaisemmin (tai voisin mutta sitten kohta vaakalukema huutaa sitä kolminumeroista lukua). Tulen sallimaan itelleni herkkupäiviä, sitten kun kykenen siihen ilman että jään heti sokerikoukkuun kiinni. Vielä ei ole sen aika. Mun aika on nyt nauttia tästä muutoksesta ja tehä töitä sen eteen että kroppa  muuttuis koko ajan lisää ja lisää.

Sulaa se massuläski pikkuhiljaa :D
Mä kirjoittelen jatkossakin sit kun musta siltä tuntuu. Mua voi ja pystyy parhaiten seuraamaan instagramista nimimerkillä @karsumuru, sinne tulee usein postattua kuvaa salilta tai nyt ihan mistä vaan mikä sattuu sillä hetkellä innostamaan :D

Mussa on syttynyt sellainen huikee tuli, eikä kukaan tai mikään saa sitä sammumaan!

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Muutoskuvat -17kg puhdasta läskiä

Aika rajua settiä...meinaan kun katsoin noita kuvia mistä koko homma sai alkunsa. En tajua että oon ollu NOIN iso...ja jos oon mielestäni vieläkin iso, niin kuinka helvetin iso sitä olenkaan ollut!

Mieleen nousee vaan ekana se, että miten oon päästäny itseni tohon kuntoon? En todellakaan syytä raskautta. Aloituksesta on kuitenkin yli vuosi siihen kun olin ensimmäisen kerran raskaana. Kollaasin ylemmät kuvat on siis otettu 1.1.14, jolloin alotin Terhin valmennuksessa. Kuvien välillä on aikaa siis 2vuotta ja 3.5kuukautta, yksi vaikea raskaus ja synnytys joiden aikana olin vuoden treenaamatta sekä kuvien välillä on 17kg läskiä.

Mä en voi sanoa muuta kun että olen helvetin tyytyväinen itseeni. On ollut aikoja jolloin en ole uskonut itseeni, en ole arvostanut itseäni enkä ole luottanut pystyväni tähän...mutta en ole luovuttanut. Kipinä on ollut alusta asti ja nää kuvat motivoi mua niin että oksat pois! Mä uskon muutokseen ja sen mahdollisuuteen, ja mä todistan että muutos on mahdollinen. Mulla on hyvät fiilikset tästä...ja kaikista parasta, että mitä mä saavutankaan seuraavan 1.5vuoden aikana jolloin oon sen 30v ja minne asti olen asettanut tavoitteeni. Tää on mahtavaa!!!!


maanantai 11. huhtikuuta 2016

Päivä jota olen odottanut alusta asti

Mun viikko ei olisi voinut alkaa paremmin. Nyt, vihdoinkin, mä voin hymyssä suin ilmoittaa että oon siirtynyt uusiin kymmenlukuihin painossani. Ei enää 9llä, eikä enää 8lla vaan 7lla alkava luku tuijottaa mua kotipuntarissa <3 79,8kg!!! Mä oon niin häpi häpi häpi että sekoon sukissani. Niin vähän alle 80 mutta silti niin riittävästi että se tekee mut onnelliseksi just nyt!

Aamunaama hyvää huomenta.

Mulla on ollut hirveitä vaikeuksia tän kirjoittamisen kanssa. Yksinkertaisesti ei ole ollut mitään asiaa. Tai jos mä olisin kirjoittanut mun ahdistuneesta mielialasta niin olisin kirjoittanut siitä kirjan, mutta tän laihdutuksen ja elämäntapamuutoksen saralta mulla ei ole ollut mitään kerrottavaa hetkeen. Syystä että, tuo sairastelukierre kesti lähes 2kk! Ensin se 1,5kk influenssan ja jälkitautien kourissa jonka jälkeen oltiin viikko terveenä ja sairastuttiin siihen oksennus-ja mahatautiin. Tämän jälkeen aloitin työt ja nyt kuukauden jälkeen pää on selkiytynyt tästä kaikesta sen verran, että kykenen kirjoittamaan. Tässä ajassa on tapahtunut niin paljon, että en tiedä mistä aloittaisin.

Pojat meni päiväkotiin ja minä töihin. Mun työvuorot on joko 7.45-17.45, 10.15-20.15, 8.15-20.15, 11.30-21.30 tai 20.00-8.00. En tee perus 8h päiviä. Mun työnkuvaan kuuluu huumenuorten ohjauksen lisäksi sairaanhoitajan työt (lääkkeiden jako, lääkekaapin hoito, lääkäri ja labra-asiat), sitten teen työvuorolistat, Kelan ja sosiaalitoimen lippulappuset sekä osan laskutuksesta. Kun mun työt alko, mä meinasin seota päästäni. Itkin kotona sitä, että en pysty tekeen noita töitä, en osaa, en jaksa, mitä pitää tehdä yms. Kroppa kävi tosi kovaa ylikierroksilla, en pystynyt iltaisin rauhoittumaan jonka vuoksi en saanut nukuttua. 2 viikkoa meni ihan sumussa. Kävin salilla kun kerkesin tai kun jaksoin, ruokailut meni perseelleen osittain koska en kerennyt töissä syömään niin usein kun oli tarkoitus. Mä olin ihan varma sen kahden viikon aikana että hajoon tuhansiin palasiin. Itkin kun näin niin vähän poikia, kun olin kotona en jaksanut tehdä poikien kanssa mitään, ei huvittanut tehdä ruokaa eikä siivota, mutta oli vaan pakko. Sulo jäi joka päivä päiväkotiin itkemään hysteerisesti kun lähdin ja se pahensi mun oloa entisestään. Mun piti pysähtyä työmatkalla bussipysäkille itkemään ja rauhoittumaan, kun teki niin pahaa jättää lapset hoitoon. En tiedä mitä tapahtui, mutta 4viikkoa se otti. Tilanne tasaantui. Vaikka mä olen töissä ja tehnyt ylitöitä, mä olen suoriutunut mun töistä (käsittääkseni :D ) hyvin ja se kauhee vanne pään ja rinnan ympärillä on poissa. Saan öisin nukuttua, en huuda ja kiukkua koko aikaa. Sulo jää päiväkotiin päivä päivältä paremmin mikä helpottaa mun omaa oloa. Matti on reagoinut mun töihin menemiseen kiukuttelemalla ja tekemällä tuhmuuksia, mutta se on sen verran iso poika että osaa sanoa jo sen että ei tykkää että äiti on töissä ja että kaipaa äitiä. Mä yritän pitää mahdollisimman paljon lapset lähellä, antaa hellyyttä, syliä, hoivaa ja rakkautta silloin kun oon kotona heidän kanssa.


Mun treenit on kärsiny aika paljon tässä kuukauden aikana, mutta sovittiin mun PTn kanssa, että teen sen mihin kykenen ja sen mitä jaksan. Yks kerta olin ihan sairaan väsyny ja raahauduin salille jalkatreeniin. Ei kulkenu treeni millään ja meinasin lysähtää jalkaprässin alle. Ei ollut paukkuja nostaa painoja ylös. Siinä vaiheessa tuli se ajatus että "ei vit...mä oon loppu". Hassua, vaikka toi kesti 2 viikkoa toi vaihe, niin mä olin ihan sekoomispisteesssä :D Onneks toi olotila ei oo vakio!

Vaikka mulla olikin tollanen pikainen ruuhkavuosi 2 viikkoinen, niin nyt rullaa hyvin...tai oikeastaan vallan mainiosti. Toi vaakalukema nosti sellaset motivaatiot kehiin et oon taas ollu ihan kierroksilla koko päivän. Tein kolmeksi päiväksi ruuat valmiiksi ja lähden tästä juuri lenkille ja siitä salille tekee jalkoja, huomenna sitten yläkropan kimppuun. Keskiviikkona lähden Helsinkiin koulutukseen ja käyn tsekkaamassa millainen kuntosali hotellilta löytyy ja josko sitä koittaisi tehdä lenkin jossain päin Helsinkiä (vähän extremee maalaismamman elämään;) ). Mä oon laittanut kalenteriin joka viikolle ylös, mitkä treenit mun olis tarkoitus tehdä minäkin päivänä, mut valitettavasti viime aikoina en tosiaan oo onnistunut suunnitelmissani. Tärkeintä on mun mielestä nyt se, että yritän ja teen parhaani, en tee enempää mihin en koe pystyväni, mutta silti en anna valtaa sille "ei huvita"-ajattelulle. Tunnistan kyllä sen, milloin oon niin väsynyt, että treenaamisen sijasta mun kannattaa levätä. Ja jos mulle tulee sellainen lusmu ole että "en mä jaksa mennä salille", niin tiedän, että silloin on mentävä. Kyse ei oo tuolloin siitä että olisin oikeesti niin väsynyt etten kykene vaan siitä että on vaan lusmu ja laiska olo. Harvemmin tollasia oloja enää tulee, mut tunnistan senkin jos eteen sattuu. Mä nautin salilla käymisestä, odotan että saan tän salihomman rullaan taas samalla tavalla mitä se oli ennen sairastelua ja tätä uutta arkikuvioo. Tottakai, mä olin silloin täyspäiväinen kotiäiti, jolla oli aikaa vaikka kuinka paljon. Nyt kun mulla ei oo enää aikaa, niin siinä uuden aikataulun totuttelussa kestää tovi. Mut kyllä tästä hyvä tulee!


Mä oon välillä miettinyt tän blogin poistamista, koska kirjoitan niin harvoin ettei tätä voi oikeastaan bloggaamiseksi edes sanoa. Mut sit kuitenkin, tää on mulle ajoittain niinkun päiväkirja ja tykkään lukea noita vanhojakin kirjoituksia. Muistuttaa mieleen mistä sitä on lähteny ja mihin on päässy. Jos mä voin olla esimerkkinä muille niin aina parempi. Ja jos mä voin motivoida muita niin sit se on kaikista paras asia mitä tästä blogista voi seurata. Oon aiemminkin kirjoittanut siitä, että pitkällä tähtäimellä pudotettu paino on mun omalla kohdalla parempi vaihtoehto, kun se, että vetäisin jonkun superdieetin ja lihoisin sen jälkeen tuplana takaisin. Mun kohdalla tää on ollu alusta asti yhtä tunteiden vuoristorataa ja henkistä taistelua. Kuinka paljon oonkaan kasvanu henkisesti tällä matkalla, mutta silti oon pääni kanssa vasta ihan alussa. Mut sekin paranee koko ajan. Koko ajan mä hyväksyn itseni paremmin ja kunnioitan omaa kehoani enemmän. Ja mä uskallan toivoa, että jonain kauniina päivänä mä oon sinut kun vartalon kanssa. Mut nyt mä nousen ylös, ulos, lenkille ja salille.  

Toivotan oikeen kivaa ja keväistä viikkoa teille kaikille, ketkä eksytte tänne mun sivuille :)

 

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Influenssan kourissa

Vaikka sitä vedin kaksin käsin kaikenmaailman vitamiineja ja maitohappobakteereita niin ei, en onnistunut välttämään infuenssaa. Minä ja esikoinen saatiin tauti, luojan kiitos pikkumies selvisi pelkällä räkätaudilla sillä olisi varmaanki ollut takuuvarma sairaalareissu edessä. On tuo esikoinenkin ollut niin huonossa kunnossa, että öitä saanut valvoa hänen vierellään ja tarkkailla olotilaa korkean kuumeen keskellä.

Mä oon viimeks käyny salilla 30.1. Olin töissä sen viikonlopun ja oli veto tosissaan pois. Kuvittelin et se johtui siitä kun oli pitkästä aikaa töissä, mutta ei. Nousi pieni lämpö ja oli kamala kurkkukipu ja jäätävä päänsärky monta päivää. Sitten paukahti yli 40 asteen kuume. Muistaakseni kuumeilin 4 vai 5 päivää. Siinä samalla esikoinen kuumeili myös ja hänen kuume huiteli yli 40 asteessa. Molemmilla lapsilla oli kaikenlisäksi silmä- ja korvatulehdukset, niin hoidin sitten kuumehouruisena heitä ja lääkitsin heidän vaivojaan ja aina kun oli mahdollisuus niin yritin levätä. Se viikko meni tosiaan niin lujaa ohi ettei siitä jäänyt mitään käteen. Nyt kun influenssan pahin vaihe on ohi ja tauti lähtenyt taittumaan, on vointi silti ihan kehno. Hengästyn pelkästään jos käyn postilaatikolla tai kömmin lattialta ylös niin sykkeet nousee reippaasti. Tämän viikon olen vielä liikuntakiellossa. Olen väsynyt, kurkku on tosi kipeä vieläkin ja päätä särkee. Mullakin oli muuten korvatulehdus ja antibioottikuuri loppui maanantai-aamuna.

Kaipailen salille ja treenaamaan. Tuntuu että mun lihakset on jo surkastunu tässä ajassa olemattomiin :( Just ku oli ihan huikee draivi menossa noissa salihommissa niin sit tietty tulin kipeeksi. Kaikesta huolimatta reverse dieetti etenee ja nyt on menossa viikko 5. Ensi viikosta alkaen kuukausi enää jäljellä. Paino on ollut aikalailla sen vajaan 83kg nyt tässä reversen aikana ja toivonkin lujaa että se tuosta alkaa laskemaan kun pääsen taas liikkeelle. Mulla on kuitenkin sellainen huikee tärinä tuolla takaraivossa, koska odotan niin paljon sitä kun pääsen taas huhkimaan.

Muutoksia tässä on nyt tulossa. Aloitan 7.3 työt ihan kokopäiväisesti ja arjesta tulee täysin erilaista mitä se on nyt viimeisen vuoden ollut. Jännän äärellä ollaan senkin osalta! Ensimmäinen kuukausi tai pari kuukautta menee uuden opetteluun jokaisen osalta. Lapset opettelevat olemaan päiväkodissa, minä opettelen olemaan töissä, etsimään yhteisen ajan lapsille mutta myös omasta itsestä huolehtimiselle. Katotaan mitä tästä tulee :)

Tuli tuossa yksi päivä mieleen, että mä oon aina laskenut jalkaprässin painomääräksi vaan ne levypainot mitä olen siihen nostanut enkä ole koskaan laskenut mukaan sen pelkän prässin painoa. Tajusinkin että meikällä on jalkaprässissä vajaa 300kg plakkarissa :O Vautsi!!!!

Tää mutsi toivottelee kaikille kivaa keskiviikkoa ja koittakaa pysyä terveenä! Ja niille ketkä on kipeenä, tsemppejä toipumiseen!!!:)


perjantai 29. tammikuuta 2016

Kuulumisia ja pohdintaa omasta ylipainosta

Hyvää tammikuun viimeistä viikkoa kaikille!


Mulla tapahtu pieni väärinymmärrys kun viimeksi kirjoittelin. Olin reversen vkolla 6 ja kirjoitin että lähdetään siitä nyt viemään taaksepäin reversee, mutta hyppäsinkin siitä 6vkosta 10vkon ruokavaliolle ja sen jälkeen lähdettiin laskemaan viikkoja taaksepäin eli nyt olen 8.vkon lopulla ja ensi viikolla starttaa sitten vko7 ruokavaliot ja näillä mennään nyt sinne maaliskuun puoleen väliin. Oon kyllä nauttinut ruuan määrästä ja hyvästä ruuasta ja etenkin siitä että salilla mulla on ollut ihan täydellinen buusti päällä. Jalkaprässissä menee 250kg 3x10!!! Minä joka aloittelin 100kg painoilla sillon joskus kaukana menneisyydessä :D Oon nyt käynyt sen 4-5krt salilla/vko ja joka viikko koittanut lisäillä pikkusen painoja. Ihan kaikissa liikkeissä ei vielä onnistu. Tuntuu että mun yläkroppa laahaa tosi paljon perässä jos vertaa esim jalkoihin. Et enemmän voimaa pitäis saada käsiin!


Mulla oli tossa vuoden alussa pientä motivaatio-ongelmaa. Kävin kyllä salilla ja treenasin ja söin miten pitikin, mutta oli tosi sellanen alakuloinen fiilis kun nyt ei tapahdu omaan silmään mitään näkyvää. Tottakai nyt kun meen reversellä niin rasvaa ei pala. Tuli sellanen olo että "miks mä teen tätä kun mitään ei tapahdu", mut sit ne tunteet taas meni. Osasyy noihin fiiliksiin oli taas vaihteeks menkat! Se on hassua miten ne voi vaikuttaa niin lujaa tonne korvien väliin. Ja viel ku vyötärönympärys kasvaa menkkojen aikana sen 10-15cm ja paino nousi 3kg :D Että onko ihme jos vähä v*tuttaa?

Mutta mikä fiilis mulla on nyt. Aivan huikeen hyvä fiilis! Mun motivaatio on palannut ja oon treenannut niin lujaa etten koskaan. Oon tainnu tehä vähä liian pienillä painoilla viime aikoina, sillä nyt ku oon lisänny painoja niin oon saanu sellasen erilaisen tuntuman noihin lihaksiin. Eilen oli aivan upee olo salilla, mulla oli pakarapäivä ja sain ekaa kertaa treenin niin lujaa perille että perse vaan tärisi enkä päässy käveleen. Se tuntu niin hyvältä! Ja tänään on ollu pakarat tosi hyvällä tavalla kipeet, tietää ja etenkin tuntee että se treeni on mennyt perille. Mä rakastan salilla käymistä <3

Mä jotenkin odotan kevättä tosi paljon. Mun elämään puhaltaa muutosten tuulet. Viimeistään huhtikuussa (voi olla että jo maaliskuun alussa) meen töihin ja lapset menee sit päiväkotiin. Arki muuttuu siis todella paljon ja jännitänkin eniten sitä miten lapset sopeutuu päiväkotiin, miten meillä riittää tarpeeksi yhteistä aikaa ja missä välissä mä treenaan. Mä siis alan tekemään 10-12h päiviä ja vuorotyötä. Voi siis olla että kotitreenit muodostuu mulle entistä tärkeimmiksi kesän lähestyessä. Kyllä se hetken ottaa että saa arjen rullaamaan, mutta onnistui se silloin esikoisenkin kanssa niin miksi ei onnistuisi nytkin. Mä vähän muutin mun kevään suunnitelmia siinä määrin, että päätin olla osallistumatta toukokuussa siihen puolimaratoniin. Siirsin ajatukset syyskuulle jolloin järjestetään Tampere Puolimaraton. Että josko osallistuisin sitten siihen :) Syy miksi skippaan toukokuisen on yksinkertaisesti siinä, että näin minimaalisella harjoittelumäärällä en halua lähteä edes koittamaan. Ja toisekseen mä ajattelen että on parempi harjoitella tekniikkaa ja suoritusta kun on treenannut vähän pidempään kun sen max.5kk. Nyt mulla on 8kk aikaa treenata kyseiseen koitokseen.

Mä oon todella tyytyväinen tällä hetkellä. Oon saanut muutamalta ulkopuoliselta kehuja siitä kuinka olen osoittanut omaavani hyvän itsekurin ja kuinka he huomaavat että teen tätä tunteella ja tosissani. Mä olen ennenkin sanonut että mulla ei ole mikään kiire, enkä omalla kohdallani ole koskaan onnistunut pysyvästi laihtumaan lyhyellä dieetillä. Mun on oltava sisukas ja mun on taisteltava mielihalujen kanssa jos haluan onnistua, koska tämä prosessi ei ole kenestäkään muusta kiinni kun minusta itsestä. Mähän voisin syyttää vaikka ketä siitä että mun paino ei putoo tai jos lipsun ruokavaliossa, mutta whats the point, kun syyllinen löytyy kun kattoo peiliin. Vaikka kuinka olen vuosia halunnut etsiä syitä lihomiseen ja läskin kerryttämiseen, niin fakta on se, että kukaan ei ole sitä sontaa väkisin mun kurkkuun tunkenut ja kukaan ei ole mua pakottanut sinne sohvan pohjalle jäämään. Syy on vain ja ainoastaan minun. Sitä on niin helppo etsiä syytä lihomiselle jostain muualta kun omassa sisimmästä. Milloin masentaa, milloin on kiusattu, tullut ero, riitaa läheisten kanssa, päihdeongelmat ja listaa voisi jatkaa ihan loputtomiin. (Huom. mä en sano etteikö ulkopuoliset tekijät vaikuttais esimerkiksi lihomiseen.) Mutta loppupeleissä sitä tekee itse sen valinnan miten vastoinkäymisiin suhtautuu. Haetko sä sen lohdun syömisestä vai liikunnasta vai sit jostain ihan muusta. Ennen mun lohtu kaikkeen oli herkut ja roskaruoka. Sit lohtu muuttu tavaksi, ei sitä enää huomannut että ne herkut kuului jokapäiväiseen elämään kun se oli niin tavallista itselle. Ajoittain heräsin siihen todellisuuteen että "tsiisus olen lihava, pitäis tehdä asialle jotain" ja tuli karkki- ja herkkulakkoja, jotka sitten kuitenkin ajan kanssa pahensi mun ongelmaa entisestään. Silloin alko tuleen niitä ahmimiskohtauksia. Olin eka ollu vaikka kuukauden ilman herkkuja ja sit huomasinkin vetäväni koko kuukauden edestä tavaraa naamariin. Nyt vasta Terhin valmennuksessa oon oppinut "elämään ihmisiksi". Mutta silti mä edelleen pelkään sitä että "retkahdan ja ratkean" sokerikoukkuun, koska onhan se tavallaan riippuvuus mulle. Siksi mun täytyy olla sisukas ja vahva, koska huonoina päivinä ja huonoina hetkinä ei tarvii edes mitään syytä kun tarttuu vaikka siihen berliininmunkkiin tai pussilliseen niitä. Mutta se helpottaa omaa oloa kun tunnistaa ja tietää itsestään tämän vanhan toimintamallin.


Vaikka mä olen edelleenkin painoindeksien ja mittauksien mukaan ylipainoinen, niin mä voin silti henkisesti ja fyysisesti tosi hyvin. En oo enää niin löysä läski, vaan oon saanut lihaksia ja ryhtiä ja voimaa. Vielä täytyy rasvaa polttaa ainakin sellainen 10kg, mutta silti voin taputtaa itseäni olalle että olen päässyt näinkin pitkälle kaikkien näiden vuosin mässäilyjen jälkeen. Hyvä minä! :)

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Viimeistä viedään...


Reverse dieetin 6.viikko menossa.Tehtiin pieni muutos suunnitelmiin ja maanantaina lähdetään palaamaan dieetillä ns. taaksepäin. Eli pudotetaan viikko viikolta kaloreita takas alaspäin. Fine by me! Mitä reverse on tuonut mulle? Nesteitä kehoon, mutta sit kuitenkin oon pystynyt lisäämään painoja ihan mukavasti treeneihin, eli on ainakin ollu energiaa! Jalkaprässissä oli eilen 240kg! 8 toistoo, tosin ihan loppuun asti en kyennyt polvisäryn takia laskemaan mutta silti. Ai niin, polvikivut! Jouluna kun söin jouluruokaa, pamahti sellainen +3kg nesteitä kroppaan. Siitä alko polvisäryt. Kaikki kyykyt ja muut tekee ihan julmettuman kipeetä. Onneks tiedän että se helpottaa sitten kun turvotukset hellittää.

Vaikka paino onkin nyt noussut joulun jälkeen, en koe siitä niin suurta ahdistusta. Jotenkin kun tietää ja tunnistaa sen että kyse on nesteistä niin se ei haittaa :D Elikkä jos jossain oon menny eteenpäin niin tässä! En enää "viiltele villasukalla" kun vaaka heittelee miten sattuu.

Mitäs mun kropalle kuuluu turvotusten lisäksi? Mulla on pienoisia ongelmia ollut tässä vajaan 1,5kk. Mulle laitettiin se kuparikierukka marraskuussa. Mun vatsa tuli siitä tosi kipeäksi ja sain kovia kramppejakin. Ja se vatsan turvotus! Tuntuu että koko ajan on sellanen pömppö vatsa ja välillä alavatsa on ihan kova. Se ei ole muuttunut tässä 1,5kk aikana miksikään ja kyllä on sitten ärsyttänyt. Ihan kun olisi sellainen pieni raskausmaha koko ajan. Oon sen lisäksi kärsinyt päivittäisestä päänsärystä, kaameesta väsymyksestä ja tietenkin anemiasta kaiken sen kuukauden vuotamisen jälkeen. Toi väsymys on ollut aika kova ja yksikin aamu heräsin lasten kans 9.36! Meni koko päivä ihan pilalle sen takia. Mulla menee nyt rautalisät ja vitamiinit yms yms et jos sais niillä vähän tota väsymystä helpotettua. Ja nyt kun Sulo nukkuu yönsä putkeen niin tuo esikoinen on alkanut heräileen ja pitään kauheita yöhulinoita. Tosi tosi tosi monena yönä herää 00-01 ja juttelee et haluaa mennä jo katsoon Pikku Kakkosta yms. Eikä meinaa sit nukahtaa millään takaisin. Et en mä olis halunnukkaan nukkua!
Mä olen huomannut reisissä huomattavaa muutosta! Senttejä on alkanut katoamaan, iho alkanut kiinteytymään ja selluliitti on alkanut katoamaan näkyvistä. Hassua et takareisissä ja reisien sivuilla huomaa muutosta mutta hitaiten muuttu sisäreidet. Sieltä sitä löllöä vielä löytyy ja paljon! Tai no mun haukkareihin ja olkapäihin on alkanut tulla muotoa ja niiden kehityksestä olenkin aika ylpeä ;) Vatsa on löysä ja roikkuva ja rasvainen ja keskivartalo on tosi pöhöttynyt ja turpee. Yläkropasta rasvat on sulanu paljon helpommin mitä tuosta keskivartalosta. Ens vuoden puolelle ostinkin sitten 12kerran Hypoxin rasvanpolttoohjelman jos saisin siitä apua noihin mun ongelma-alueisiin. Siinä ne muutokset mun mielestä sitten olikin.

Vuosi 2015 on lopuillaan. Paljon on tapahtunut. Synnytin tammikuussa aivan ihanan kuopukseni ja olen saanut seurata hänen kasvuaan yhtä tiiviisti kun saan seurata rakkaan esikoiseni kasvua joka hänkin täytti jo 3vuotta. Kuluneen vuoden aikana läskiä tuli sulatettua n.10kg ja lihaksia kasvatettua vajaa 4kg. Tämän vuoden aikana palautin intohimoni ja rakkauteni salilla käymiseen ja liikkumiseen, löysin itseni hölkkäämästä ja vieläpä siitä nauttien. Menetin ihmisiä elämästäni ja sain uusia ihmisiä elämääni. Surujen ja ihmissuhdekriisien keskellä olen silti onnellinen ja löytänyt niinsanotusti kipinän elämään. Olen energisempi vaikkakin vähän väsynyt kotiäiti kuitenkin. Mulla on tänään 28vuotis syntymäpäivät ja mä edelleen tavoittelen sitä, että tästä päivästä kahden vuoden päästä olen elämäni parhaimmassa kunnossa. Se on se mun ykköstavoite mihin tähtään!



Synttärilahja itseltäni :D
Olen miettinyt haaveita ja tavoitteita vuodelle 2016. Painon suhteen en osaa määritellä mitään varsinaisi lukuja. Toivon vaan että saan laskettua rasvaprosenttiani lähemmäksi sitä terveellistä ja "ihannetta" ja tietenkin tavoittelen että paino alkaisi sillä 7numeroisella luvulla. Toukokuussa olenkin sitten menossa toisen treenibloggareilla kirjoittavan ystäväni Jennyn kanssa Ideapark-juoksuun puolimaratonille. Hullulta kuulostaa ainakin omasta mielestäni, mutta se on tavoitteena! Ja en ole asettanut siihen mitään aikarajaa, päällimmäinen ajatus tällä hetkellä on päästä maaliin asti ja se vaatii sen mitä se vaatii. Personal trainerini Terhin kanssa aion jatkaa yhteistyötä etävalmennettavana niin pitkälle kun tunnen siihen tarvetta. Kevään aikana olisi tarkoitus mennä töihin ja laittaa lapset päiväkotiin. Tämä tuokin arkeen sitten vähän uutta säväystä ja lisää sumplittavaa mutta kuuluu elämään. Mulla on hyvä tunne tulevasta vuodesta!

Ja mitä tuohon otsikkoon tulee. Viimeistä kirjoitusta viedään tälle vuodelle ;)

Toivotan kaikille lukijoilleni ja sivulle eksyneille oikein ihanaa, iloista ja onnellista uutta vuotta 2016!